Veisu luonnonkoneille

Leppoisaksi tätä kirjaa on kutsuttu, jolloin oli pelkona, että tämä olisikin tylsistyttävän jonninjoutava mukavuudenhaluisessa avaruushippeilyssään. Mutta olihan tässä jotain konfliktia, mutta lähinnä sisäistä, sellaista eksistentiaalista introspektiivistä tuskaa. Kirjan maullinen tasapaino on ainakin kohdallaan, ja kirja tuli luettua sen verta ripeästi, että ehkä luen toistekin ennen toisen osan käännöksen ilmestymistä.

Tästä on vaikea keksiä mitään suoranaisesti moitittavaa, joitakin kyynisiä voi tosin mietityttää miljöön amerikan länsirannikkomainen pehmeys. Toisaalta voidaan tarinassa havaita piikkejä city-vihreille ja heidän ongelmallisesta suhteesta luonnon kanssa, mutta humoristisella ja rakkaudella hahmoja kohtaan. Voidaan kait sanoa, että "ihan kiva" on reilu ja tarkka arvio kirjasta.

as per title. more stories without the usual american conflicts and cartoony villains. more utopias and less dystopias. more writing that challenges our belief and makes us think, even if shortly, about the possibility of a different world. the relationship between the two characters is beautifully narrated.

sweet, beautiful, simple and short. this story came to me on the heels of a hard year, which itself was following a couple more hard years. sibling dex and mosscap were precisely the guides i needed to recenter at the end of this year and think about how to bring a little bit of tea monk energy into the next chapters of my life. i'll be rereading this one.

It's easy to find dystopian science fiction. It's harder to find science fiction that provides a positive image of the future. It's not a blueprint, but you get the sense of a robust society that has overcome its most self-destructive tendencies. Very on-brand (in a good way!) for the author; if you've enjoyed her other books you will enjoy this one as well.